tiistai 30. heinäkuuta 2013

Näin se kesäloma alkoi vihdoin miullakin!

Kuten otsikko antaa ymmärtää, alkoi se kauan odotettu kesäloma miullakin. Välillä se tuntui liian kaukaiselta ajatukselta, mutta sieltä se tuli. Kesälomalla on aikaa vihdoinkin kiertää sukulaisissa. Sinne tiemme nytkin vei, miehen isovanhempien luokse maaseudulle Pohjois-Savoon. Automatkaa kertyi pyöreästi 6h, joten jokainen voi kuvitella, kuinka puuduttavaa ajaminen oli! Etenkin, kun en ole matkustajatyyppiä. Ajoin osan matkasta ja mies luonnollisesti osan. Välipysähdyksiä meillä tietenkin oli, olihan meidän pieni karvakorva matkassa ja molempien vanhemmat asuivat matkan varrella.

Kun olin ajanut oman osani matkasta, otin kutimet esiin ja aloin työstää kyseistä käsityötä puuvillalangasta. Ulkona oli helle, joten puuvillalanka sopi parhaiten sillä hetkellä käsitöiden tekoon! Ja autossamme ei luonnollisesti ole ilmastointia, joten ei tullut kysymykseenkään tehdä mitään villalangasta, jolloin kädet hikoaisivat armotta. Kuvan valmiista työstä tulette täällä näkemään myöhemmin, ja mikä siitä syntyy! :) Mutta tässä vaiheessa en sitä paljasta.

Vaikka oon näin blogin perustamisesta alkaen pitänytkin hiljaiseloa, oon sentään jotain saanut aikaiseksi. En vain ole saanut valmiita töitä kuvattua! Pieni laiskuus ja kiire yllättänyt itseni, mutta onneksi on koko loma aikaa tehdä asioita ;)

Nyt aion taas hetkeksi hiljentyä käsitöiden pariin maaseudun rauhaan, kun kerrankin on päässyt pois kaupungin vilinästä. Täällä kuulee sentään omat ajatukset, ja naapurin kukkokin ilmoittaa omasta olemassaolostaan aika ajoin :) Jospa täältä tarttuisi myös uusia ideoita tulevien käsitöiden tekoon, kuka tietää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti