keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kappas, siitä tulikin keittiöpyyhe


 
 Keittiöpyyhe
Käytetty lanka: Anchor Style Bamboolo
Koko: 36cm x49cm
Menekki: hieman yli kolme kerää (á 50g)

Kuten aikaisemmin kerroin neulovani ajomatkalla, niin tässä kyseinen työ sitten olisi valmiina! Eli kyseessä oli keittiöpyyhe, jonka näin Eilen tein -blogissa. Ihastuin keittiöpyyhkeeseen täysin, kuvio oli yksinkertainen ja kaunis. Langan satuin löytämään Robin Hoodista, ja kyseinen lanka oli sattumoisin alennuksessa, mikä tuuri! Ehdin ennen kuvausta tuhota aikaisemmat kerät, mutta ehdinpä sentään ikuistaa yhden kerän.

  



En ollut aikaisemmin kyseisestä langasta kuullutkaan, joten päätin siis rohkeasti testata kyseistä lankaa. Koska lanka sisältää myös bambua, niin kyseinen lanka sopi mainiosti keittiöpyyhkeeseen! :) Ja pitihän sitä vielä hieman hienostella, joten päätin virkata pyyhkeen reunoihin kauniin reunuksen, jonka näin Prinsessajuttu -blogissa. Ohje oli helppo, selkeä ja yksinkertainen. Oon aikaisemminkin kyseistä reunusta käyttänyt ja siihen tykästynyt, joten päätin tähän keittiöpyyhkeeseen yhdistää molemmat.

 

Harmikseni miulla on pieni asunto eikä tällä hetkellä ollut tarvetta kyseiselle keittiöpyyhkeelle. Sen sijaan aloin miettiä, kuka ei vielä sellaista vielä omista. Tuli mieleen heti meidän äiti ja päätin sellaisen hänelle tekaista. Saas nähdä, raaskiiko äiti sitä käyttää! Viimeksi kun hänelle neuloin kuviolla tiskirätin, äiti tokaisi siihen, ettei hän raaski sitä käyttää, kun se on niin hieno! :D Yritin kovasti äitiä lohduttaa sillä, että kyseinen tiskirätti on myöskin konepesun kestävä ja sitä voi käyttää uudestaan. Ja ennen kaikkea: jos se kuluu täysin puhki, voin miä neuloa uuden!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti