torstai 20. helmikuuta 2014

Lasisen pumppupullon tuunaus

Kurakeleillä valkoisen koiran kanssa on aika kurjaa. Etenkin, jos koira on pieni ja kulkee maan rajassa. Joka lenkin jälkeen oli toisen tassut pestävä ja parhaillaan myöskin koko koiran maha. Ostin kirpparin kautta lasisen pumppupullon (alunperin IKEAsta). Laimensin pulloon koiran hoitoainetta, joten aine oli samantien valmis, kun koiran nosti lavuaarin juurelle pesulle.

Pumppupullo toimi muuten itsekseen erittäin hyvin, mutta vieraille se tuotti aina yllätyksiä! "Aika outoa saippuaa teillä ja tuoksuu vähän erilaiselle. Mitä se on?", "otitko siitä kirkkaasta lasipullosta?", "kyllä", "se on meidän koiran hoitoainetta!". Tästä seurasi aina hupia, mutta myös hieman kiusaantunutta katsetta, että pitikin sattua. Siksi päätin hieman tuunata pulloa, jottei pullo aiheuttaisi lisää hämminkiä.


Koska pumppupullo on kosteassa tilassa, päätin testailla pulloon Englannista ostamaani muoviteippiä. Se sopi oikein hyvin pulloon! Lisäksi käytin pulloon Tampereen Käsityömessuilta ostamaani aakkosteippiä ja kirjoitin sen avulla pulloon koiramme nimen. Teippi on ostettu Teippitarhalta, ja sitä saa myös nettikaupasta.

Ei sillä, että nykyinen ulkoasu helpottaa vieraita, mutta se myös miellyttää silmää huomattavasti enemmän, kuin tavallinen lasipullo. Aikaisemmin se oli hieman tylsä miun makuun, nyt se on jopa mielenkiintoinen. :)

1 kommentti:

  1. Hihittelin tuolle vieraiden kiusaantuneisuudelle. :D

    Hieno pullo tuli!

    VastaaPoista