lauantai 26. heinäkuuta 2014

Nilkkakoruja

 

Välillä vaihteeksi hieman nopeampaa työtä, nimittäin helmitöitä. Kesällä on kiva pitää erilaisia koruja. Omistan yhden hopeisen nilkkakorun, mut halusin välillä vaihtelua ja vähän erilaista värimaailmaa. Tein kolme erilaista nilkkakorua, joista yksi lähti lahjaksi. Helmet on ostettu Helmi Q:sta, Tigersista ja Tampereen käsityömessuilta.


Ruskeasävyisen nilkkakorun helmissä käytin mm. kuupintalasihelmiä. Mutta pahus soikoon, ruskeassa nilkkakorussa on pieni virhe, jonka miä myöhemmin bongasin. Huomaatko siä sen? Aion korjata kyseisen virheen heti, kun muulta inspiraatioltani ehdin.

Prinsessaunelma.

Prinsessaunelmaan käytin mm. isoja ja pieniä akryylihelmiä. Nimen annoin nilkkakorulle sen hempeyden perusteella. Onhan tuo aika imelä yhdistelmä! ;)

Mustikkametsä.
Mustikkametsässä käytin myös akryylihelmiä. Väriyhdistelmästä tuli miulle mieleen lapsuuden mustikkametsät, jossa poimimme pienen sormenpään kokoisia mustikoita ja söimme niitä niin, että suupielet olivat ihan sinertävät!

Tällaista tällä kertaa. Mitäs huomenna? ;)

PS. Annoin ystävälleni T:lle valita Prinsessaunelman ja Mustikkametsän väliltä. Hän tiesi ainoastaan nimet, joten ei tiennyt, mitä ja millaisen jutun tulisi saamaan! Kyseessä oli siis yllätys. Kumman siä ottaisit? Kumman T. valitsi, selviää seuraavassa postauksessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti