torstai 4. joulukuuta 2014

Joulukalenterikynttilä

 

Osallistuin FB:n Käsityöblogit-ryhmän joulukalenteriin, ja sain luukun nro 4. Koska valoahan ei oo koskaan liikaa etenkään tähän vuoden aikaan, ni mikäs sen mukavampaa kuin joulukalenterikynttilä ;) Toteutus ei ole vaikeaa: tarvitset vain kynttilän, tuikun, lusikan, servettejä, leimoja ja mustetta. Sitten vain leimailemaan servettiin mitä kuvioita haluaakaan. Irrotetaan servetistä ensimmäinen kerros ja leikataan servetin kuvio irti. Sen jälkeen sytytetään tuikku ja kuumennetaa lusikkaa tuikussa (huomioi kuitenkin, ettei lusikka tummu liekissä!). Sen jälkeen asetetaan servetti paikoilleen kynttilään ja lusikan avulla kiinnitetään servetti kiinni kynttilään. Eli siis sulatetaan kuva kiinni. Ja se on siinä!

Kynttilässä teksti "Beauty of the Season".

Pahoittelut kuvien huonolaatuisuudesta. Päivänvaloa ei juurikaan ollut tarjolla ja auringon pilkahdus, joka hieman tänään näkyi, on kääntynyt toiselle puolelle taloa eikä enää tavoita meitä..


Aikaisemmin oon tällä samalla tekniikalla tehnyt kynttilöitä joulupakettiin viime vuonna. Siitä voi lukea muistinvirkistykseksi täältä.

Mukavaa joulunodotusta kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Kiitos osallistumisesta :) kauniita kynttilöitä!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Tosin kyseessä on yksi ja sama kynttilä eri puolilta kuvattuna. Mutta hyvin saisi tehtyä useamman talvisen kynttilän, nuo leimat kun on niin ihania <3

      Poista