keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kosmetiikkapussit lahjaksi ystäville

Käytetty lanka: Novita Miami valkoinen ja pinkki
Langan menekki: 50g/kosmetiikkapussi
Muut tarvikkeet: vetoketju, "made for you"-merkit

Jaamme muutaman ystävän kanssa samanlaisen elämäntilanteen. Kyseinen elämäntilanne ei ole jokaiselle tuttu, eikä siitä myöskään liiemmin puhuta. Keskenämme olemme pystyneet asiaa käymään läpi. Koska kyseinen elämäntilanne on raskas, ja tuo mukanaan enemmän vastoinkäymisiä kuin niitä onnistumisia (toivon mukaan lopulta onnistumisia), niin halusin tehdä ystävilleni yllätykseksi pienet kosmetiikkapussit. Nämä kosmetiikkapussit saavat kätkeä sisäänsä ne asiat, joita päivän valo ei aina kestä. Onpahan ainakin jotakin kaunista katseltavaa, jollei muuta ;)



Valitettavasti en muistanut mitata pussien kokoa, mutta kovin suuren suuret ne eivät ole. Toisen virkkasin suoraan kiinni vetoketjuun, toisen ompelin käsin kiinni. Tarkoitus oli alun perin, että molemmat virkataan vetoketjuun kiinni, mutta aamuyön pimeät tunnit tekivät tepposensa ja toinen vetoketju.. Noh, hajosi. Jouduin siis ompelemaan toiseen käsin vetoketjun kiinni aikaisemmasta suunnitelmasta poiketen.



Lahjat tuntuivat olevan mieluisia ja saivat ilahdutettua ystäväni. Postikin toimi yllättävän nopeasti ja lahjat olivat perillä yllättävän nopeasti. Suosittelen lämpimästi ohjetta muillekin, Miran ohjeilla ei voi epäonnistua!




keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Naapurin vauvalle sukkia ja lapaset




Malli: vauvan lapaset
Lanka: Drops Baby Merino valkoinen

Naapuriimme syntyi pieni prinsessa, joka tarvitsi talveksi lämmikettä. Tilaukseen tuli sukkia ja lapaset. Lankana käytin pehmeää Dropsin Baby Merinoa. Lapasiin tein jälkikäteen pienen muutoksen: lisäsin joustinneuleen lapasten kärkiosaan, kun alun perin se oli sileä. Pienokainen alkoi availemaan käsiään nyrkistä, joten joustinneuleen myötä lapaset joustivat ja pysyivät paremmin käsissä.


Malli: Yhteishyvän Vauvan villasukat
Lanka: Drops Baby Merino harmaa

Väritoiveena oli neutraali väri, joka olisi helppo yhdistellä muiden vaatteiden kanssa. Valkoinen ja harmaa ovat helppoja yhdistellä vaatteissa niin tytöille kuin pojillekin, joten sukat menevät mukavasti kierrättämälläkin seuraavalle tulokkaalle joko omaan perheeseen tai sitten ystäväpiirille.



Malli: Junasukat
Lanka: Drops Baby Merino valkoinen

Nyt ei naapurin pienokainen palele ja naapurimme piti kovasti neulomuksista ja on kokenut niiden palvelevan heitä hyvin. Neulomukset onkin tehty naapurin toiveita ja tarpeita kuunnellen, ja ohjeita muokattu sen mukaan. Ja onhan noiden pienten neulomusten tekeminen aivan ihanaa noin muutenkin: saa tehdä kaikkea pientä, kaunista ja söpöä! <3

tiistai 2. toukokuuta 2017

Virkattu vauvan peitto pikku-ukolle

Malli: Prinsessajuttu-blogin kirjoittajan Vauvan virkattu peitto
Käytetty lanka: Novita Miami valkoinen ja musta, Novitan vaalean sininen bambulanka
Muut: käytetty virkkuukoukku 3mm


Minusta tuli toistamiseen täti vuoden 2016 kesän lopulla. Kuten myös tätikän pieni prinsessa sai oman peiton pinnasänkyyn, tein siskoni toiveiden mukaan pikku-ukolle oman peiton pinnasänkyyn. Tämä projekti oli aikaavievä ja itseasiassa sain sen tehtyä valmiiksi vasta lähempänä vuoden vaihdetta.



Prinsessajuttu-blogin Miran ohjeet eivät petä koskaan, ja tästäkin on tullut yksi lemppariohjeistani <3 Pujo on yksi kauneimmista malleista, mitä virkata neliönä. Yksinkertaisestakin saa kaunista.





Taulunkehyksistä liitutauluksi

Malli: liitutaulu
Tarvikkeet: vanha taulunkehys, tapetin jämäpala, liitutaulutarraa, liimaa, sakset.

Löysin kirpparilta edullisesti taulunkehyksiä, joiden pinta oli jo mennyt aika huonoksi, mutta muuten kehys palvelisi hyvin. Ostin kehykset talteen ja ajattelin ne päällystää uudelleen (vaikkapa sillä dc-fixillä ;)).

Tein keittiömme seinälle liitutaulun, johon voisi kirjoitella toiselle terveisiä tai vaikkapa sitä arjen tylsää kauppalistaa. Useimmiten unohdamme siinä hetkessä, mitä kaupasta pitäisi ostaa ja kirjoittaa se listaan. Nyt voisimme päivittää listaa sen mukaan, kun asioita tulee mieleen. Tauluahan ei voi kauppaan ottaa mukaan (tai voihan sitä, mutta on aika kömpelö siellä), vaan sen sijaan voi napata siitä kuvan toiselle vaikka watsappiin. Näin toinen voi käydä toisen puolesta kaupassa eikä tarvitse siinä arjen kiireessä alkaa naputtelemaan mitään sen suurempaa viestiä. Helppoa!

Käytin taulun päällystämiseen vanhaa hopeaglittertappettia, jonka sain työkaveriltani. Tapetti sopi täydellisesti sisustukseemme ja nyt se saa koristaa taulunkehyksiä. Kehykseen leikkasin sopivan kokoisen palan liitutaulutarraa ja taulu on valmis.


Itse tykkään taulusta kovasti, sillä se palvelee meitä nyt paremmin, kuin edesmennyt ikikalenteri, joka taulun paikalla oli. Ikikalenteri lähti kiertoon työkaverilleni ja nyt kotimme on meille enemmän käytännöllinen (ja sisustukseen sopiva).

Nopea tuunaus tölkistä

Malli: Purkki tölkin nipsuille
Tarvikkeet: dc-fix, vanha tölkki, liitutaulutarra, timanttitarrat

Jottei kenellekään jää epäselväksi, mikä on ollut lähiaikojen uusi rakkauteni, niin esitellään vielä perään yksi dc-fixaus. Meillä on ollut keittiössä tölkin nipsuille vanha tölkki, jonka kannen olen leikannut pois tölkinavaajalla. Kyseinen tölkki oli mielestäni kuitenkin aika ruma, joten päätin hieman ehostaa sitä näin nopeasti. Käytin pienen jämäpalan dc-fixiä tölkin ympärille, liimasin timanttitarrat reunoille ja vielä liitutaulutarrasta teksti kylkeen, jotta vieraatkin osaavat etsiä janojuomien nipsuille paikkansa ;)

Olen jemmannut jo pidemmän aikaa tölkin nipsuja talteen ja tarkoitus olisi tehdä niistä jossakin välissä muutamat pöytätabletit, kun aika vain antaa myöten.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Korttiteline vanhasta kirjasta


Malli: korttiteline kirjasta
Tarvikkeet: vanha kirja, paperia, pitsiteippiä, liimaa, dc-fixin jämäpaloja ja timanttitarroja

Tarkkasilmäiset varmaan huomasivatkin edellisestä postauksesta, että lipastomme päällä oli jokin kirja, tai sen tapainen. Kyseessä on korttiteline, jonka tein vanhasta kirjasta. Taittelin kirjat sivut ja fiksasin kirjan kannet samaisella dc-fixillä, joka jäi jäljelle lipaston fiksaamisesta. Ostin Sinellistä paperia ja päällystin kirjan sisäkannet sillä. Lisäsin harmaata pitsitarranauhaa ja kultaisia timanttitarroja  korttitelineeseen. Korttiteline ei varsinaisesti aja meillä korttitelineen virkaa, vaan ajattelin siihen laittaa maksamattomat laskut, etteivät ne unohdu maksaa eräpäivään menneessä. Tähän asti ainakin toiminut meidän taloudessa ja laskut tulee maksettua jopa ajallaan ja näkyvät olevan samassa paikassa.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Lipastolle uusi ilme dc-fixillä



Meillä oli työhuoneessa musta IKEAn Mickelipasto, joka ei tuntunut mitenkään istuvan työhuoneeseemme, se oli enemmänkin eriparia. Vastaani tuli Vallilan dc-fix, joka ei mielestäni ollut pahanhintainen uudistukseen. Rakastuin tuohon Vallilan kuosiin ja päätin vetää sille lipastollemme uuden ilmeen. Lipastoon meni yhteensä 1,5 rullaa leveää dc-fixiä. Vaihdoin myös vetimet lipastoon ja sain lipastosta heti enemmän meidän näköisen (tai minun, heh ;)). Nyt lipasto sai meillä enemmän elinaikaa, eikä tarvinnut miettiä, möisikö lipaston vai mitä sille tekisi. Kuitenkin malliltaan palvelee meitä hyvin ja kuten pitääkin. Aikaa tämän ihanuuden fiksaamiseen meni muutama ilta, mutta oli kaiken sen vaivannäön arvoinen!

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Iso pääsiäismuna ja narssissi


Malli: Jättimuna WC-paperista ja sokerista
Tarvikkeet: WC-paperia, ilmapallo, sokeria ja vettä

Näin jälkikäteen on hyvä tiputella näitä postauksia tänne hiljalleen. Pääsiäinen tuli ja meni, mutta esittelenpä silti pääsiäisaskarteluni. Kuten muutkin, minäkin innostuin tuosta helposta pääsiäismunasta, joka on helppo sitten hävittää pääsiäisen jälkeen. Ohjeen löysin The Little Village -blogista, ja sain samalla innostettua muutamaa kaveriakin tekemään näitä perästä ;) Näitä kaveritkin tekivät yhdessä taaperoiden kanssa, ja onnistuivat! Vein myös muutaman munan pääsiäisviemisinä ystävilleni.

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Piianpeilin kunnostus


Esittelen nyt useamman vuoden takaa piianpeilini, joka vaati pientä kunnostusta ja fiksaamista. Löysin FB Kirpputorin kautta kyseisen piianpeilin rungon, josta puuttui peili ja joka oli itselleni hieman väärän värinen. Vein piianpeilin rungon isälleni, joka sen maalasi valkoiseksi ja lisäsi peilin. Samalla isä tarkisti peilin liitokset ja kunnosti sen.


Nykyisin piianpeili näyttää siis tältä ja on lipastoni päällä makuhuoneessa. Kaunis ja näyttävä peili, tykkään!

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kevättä terassille liitutaulutarran muodossa

Käytetyt materiaalit: liitutaulutarra, pahvi ja grillitikut.
Muut: pussi narssissille Kärkkäiseltä alennuksesta, lyhty tuparilahja.

On jälleen aika rikkoa blogihiljaisuus. Aika tuntuu menevän siivillä ja kaikki aika menee kotia laittaessa ja töiden parissa. Lisääntynyt auringonvalo antaa lisää energiaa väsymyksen keskellä ja työmatkojen ajokin tuntuu taas helpommalle eikä silmät ristissä menemiselle.


Kevään korvilla olen alkanut katsoa kotiamme uudestaan ja olen alkanut tuunailemaan tai muuten vain tekemään kodistamme meidän näköisen. Uusi ystäväni on nyt ollut dc-fix tai liitutaulutarra. Pidän viimeisten joukossa talviloman ja sain nyt näin lomalla vihdoinkin aikaiseksi hävittää terassiltamme kanervat (jotka olivat kuolleetkin jo aikoja sitten, ups!) ja laittaa terassin enemmän kevätkuntoon. Liitutaulutarralla sai tehtyä nopeasti ihmeitä. Tein muutaman pienen kukkakyltin grillitikusta, pahvista ja liitutaulutarrasta ja liitutaulutussilla sain kirjoittaneen mieluistat tekstit kyltteihin. WC:een laitoin seinään myös tarraa ja kirjoitin, mikä pyyhe on kasvopyyhkeeni. Jotenkin kummasti se oli aina märkä, kun sitä tarvitsin, eli joku nimeltä mainitsematon kaksilahkeinen käytti sitä myös käsienpesupyyhkeenä. Ja miun kasvojenpesupyyhe on siis vain kasvoille, ei räpylöille. ;)


Tällaista pientä kotiin ja lisää luvassa. Jospa tää valo antaisi lisää sitä kauan toivomaa energiaa!

Ihanaa kevättä kaikille! :)

maanantai 6. maaliskuuta 2017

"Olet minun pyrstötähteni"

Malli: Vauvan pipo
Lanka: Drops Baby Merino harmaa
Kenelle: pienelle pojalle
Muut tarvikkeet: heijastinkangas


Ystäväni poika J tarvitsi talveksi lämpimän pipon. Langaksi valikoin jälleen Baby Merinon, koska se on pehmeää ja lämmitä, mutta ei kuitenkaan kutita. Life with Mari -blogin ohjeella löytyi juuri sopiva pipomalli, jollaisen ystäväni halusi. Pipoon ei kuitenkaan tullut kirjoneulekuviota, vaan pipoon tuli heijastinkankaasta tähtikuvio ystäväni toiveiden mukaisesti, "pieni pyrstötähti". Pyrstötähti kiertää pipon sivulle korvan juurelle. Myöskään tupsua ei pipoon tullut.

Lähetin pipon postissa ystävälleni ja hän sai sen suoraan kotiovelle postiluukkuunsa. Pipo oli kuulemma oikein sopiva J:lle ja pipo venyi myös sen verran, että mahtuu pojalle myös ensi vuonnakin. Allekin mahtuu ohut kypärämyssy, jos tarvitsee lisää lämmikettä.

Pahoittelut huonohkosta kuvanlaadusta. Kuva otettu nopeasti kännykällä, ja laatu on sen mukainen. Kuitenkin kuvasta selvän saa. En myöskään löytänyt kuvaa pipon sivulta, mutta jätetään sen verran mielikuvitukselle sijaa, että jokainen voi kuvitella vielä yhden tähden menevän korvan juurelle ;)

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Villatakki pienelle tytölle



Koko: 6kk

Lanka: Drops Baby Merino luonnonvalkoinen
Puikot: Pyöröpuikot 40cm 2mm ja 3mm
Muut tarvikkeet: muovinapit kierrätyskeskuksesta




Jokunen tovi on vierähtänyt, kun blogini puolella on ollut eloa. Käsitöitä olen tehnyt koko ajan, vaikkakin blogin puolella onkin ollut hiljaista. En vain ole ennättänyt siirtämään tänne blogin puolelle. Ja kun olisin ennättänyt kuvia siirtää puhelimesta blogiin, huomasin siirtäneeni valmiita töitä tietokoneen syövereihin.


Mutta herätellään nyt hieman tätä blogimaailmaakin. Naapureillemme syntyi ihana pieni tyttönen jokunen kuukausi sitten. Pikkuneiti O:n äiti pyysi minua tekemään heidän tytölleen villatakin. Ohjeen naapuri oli löytänyt Lankamaailman sivuilta ja toteutus jäi minulle. Käytin lankana Baby Merinoa, koska se on lämmintä ja pehmeää lankaa ja soveltuu ihanasti vauvaneuleisiin. Villatakki oli oikein sopiva pikkuiselle ja pienen O:n äiti oli oikein tyytyväinen.