sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Vaahteranlehtikranssi



Käytetty materiaali: vaahteranlehtiä, rautalankaa ja sanomalehteä

Internet on nyt pullollaan toinen toistaan ihanempia syksyisiä askarteluja. Pidän syksyssä eritoten sen väriloistosta. Vaahteranlehdet ovat parhaita askarteluun, koska ne ovat niin monikäyttöisiä. Katselin netistä vaahteralehtikransseja ja päätin itsekin tehdä sellaisen.

Pohjan kranssiin tein sanomalehdestä. Kieputin aukeamasta pitkän ja ohuen putken ja aloin siihen niputtamaan rautalangan avulla lehtiä 3-4 lehden nipuissa. Lopuksi suihkautin tavallista hiuslakkaa pintaan, jotta kranssi pysyisi muodossaan ja loistossaan hieman kauemmin.

Kuva on otettu kranssin teosta noin pari viikkoa jälkikäteen, joten kranssi ei enää ole samanlaisessa loistoissaan, kun mitä tekovaiheessa. Kranssi kuitenkin ajaa edelleen asiansa ja on kaunis. Hiuslakka siis näemmä toimii, jes!

Aluksi ajattelin kranssia ovenpieleen, mutta se oli liian iso sille tarkoitetulle paikalle. Niinpä laitoin sen ulkona lyhdyn ympärille, johon se sopi kuin nakutettu :)

Ihanaa syksyä kaikille! <3